Piispa: "Paljon ei ole aikaa jäljellä, mutta vielä ehtii" Eriikka Hienola 27.4.2013 11:32 Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura piti tänään lauantaina puheen kansallisen sotaveteraanipäivän hartaudessa Jyväskylän Paviljongissa. Peuran lisäksi hartaustilaisuudessa puhuivat kenttäpiispa Pekka Särkiö sekä arkkipiispa Leo. Hartauden musiikista vastasi Ilmavoimien soittokunta. Lue Peuran puhe kokonaisuudessaan tästä. Hyvät kuulijat, Sota kohtelee ihmisiä epäoikeudenmukaisesti. Meillä suomalaisilla on siitä kokemusta. Toiset palasivat hengissä sodan kurimuksesta. Silti he kantoivat ruumiissaan ja mielessään rintamavuosien vammoja. Toisten osa oli vieläkin ankarampi: joka kahdeksas joutui uhraamaan elämänsä isänmaan vapauden puolesta. Edelliset varjeltuivat - jälkimmäiset eivät. Jäljelle jää monenlaisia suuria kysymyksiä ilman selkeitä vastauksia. Miksi läheiseni ei säästynyt? Miksi minä selviydyin? Ihmiskohtaloille, varjelukselle ja sen puuttumiselle ei ole järkeenkäypää selitystä. Moni odottaa vastausta kysymyksiinsä siihen asti, kunnes voi esittää ne suoraan Luojalleen. * * * Sen verran uskallamme sanoa, että tähän juhlaan osallistuvat veteraanit kuuluvat selviytyjien joukkoon. Heihin sopivat Jeesuksen sanat, jotka äsken kuulimme: "Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan." (Joh. 17:12) Guds beskydd kommer man till insikt om först i efterhand, alltså först efter att det inte längre finns något hot för handen. De män och kvinnor som upplevt kriget skulle kunna berätta sin egen historia om hur de klarade sig igenom situationer som föreföll omöjliga. När de mänskliga möjligheterna hade förbrukats, kom hjälpen på något obegripligt sätt. Många lärde sig vid fronten att be och anropa om hjälp. Sedan har man i efterskott sökt hitta på ett lämpligt namn för hjälparen. En del säger försiktigt, att ett förunderligt beskydd var med i bilden. Andra åter försäkrar, att den som beskyddade var den nåderike Guden. Jumalan varjelus tunnistetaan jälkikäteen, siis vasta sitten, kun uhka on väistynyt. Sodan käyneet miehet ja naiset voisivat kertoa oman tarinansa siitä, kuinka he selvisivät mahdottomalta näyttäneestä tilanteesta. Kun inhimilliset mahdollisuudet oli käytetty, apu tuli jollakin käsittämättömällä tavalla. Rintamalla oppi rukoilemaan ja pyytämään apua. Auttajalle on sitten jälkikäteen etsitty sopivaa nimeä. Jotkut sanovat varovasti, että ihmeellinen varjelus oli matkassa. Toiset vakuuttavat, että se, joka varjeli, oli armollinen Jumala. Ajatus Jumalan varjeluksesta edellyttää sen, että Jumala on hyvä ja että hän välittää luoduistaan. Tämä puoli Jumalasta tulee näkyväksi Jeesuksen puheissa ja teoissa. Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa Jeesus halusi vakuuttaa oppilailleen ennen kuin hänet otettiin kiinni ja naulittiin ristille. Hän sanoi ensin rukoilevansa seuraajiensa puolesta ja saattavansa heidän huolensa Isän Jumala tietoon. Sitten hän lupasi suojella ja varjella heitä, kuten oli tehnyt ennenkin. "Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan." Nämä sanat kertovat, mitä Jumala ihmisestä. Ihminen on Jumalalle niin kallisarvoinen, ettei yksikään saisi joutua hukkaan. Meidät pelastaakseen Jeesus Kristus rukoilee joka hetki puolestamme, suojelee ja varjelee elämäämme. * * * Kansallisen veteraanipäivän tunnukseksi on tällä kertaa valittu "Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta". Tunnus kytkee toisiinsa veteraanit ja tämän päivän nuoret. Sotavuosina omaksuttua periaatetta sovelletaan uuteen tilanteeseen. Jos veli pysyi veljen rinnalla eikä jättänyt häntä sodan melskeissä, samoin tulee toimia yhteiskunnassa rauhan aikana. Juuri nyt nuoria ei pidä unohtaa. Kehotukseen on erityinen syy, sillä syrjäytyvien nuorten määrä hälyttävän korkealla tasolla. Nuorten syrjäytyminen ja elämän näköalattomuus ovat merkki siitä, että kansakunta elää jälleen vaikeaa vaihetta. Kunpa nuoremme eivät menettäisi elämän rohkeutta eivätkä tulevaisuuden toivoa. Voisiko veteraanien sukupolvi vielä tehdä jotain nuorten hyväksi? Paljon ei ole aikaa jäljellä, mutta vielä ehtii. Yhä voi kertoa oman tarinansa ja tallentaa sen. Veteraanien kokemukset ovat henkistä perintöä, jota nuoremme tarvitsevat. Jäljellä olevat mahdollisuudet pitäisikin käyttää tarkoin hyväksi, kun tarinan kertojat ovat vielä keskuudessamme. Heidän tarinoistaan voi huomata, että ankarista vastoinkäymisistä voi selviytyä. Niiden avulla voi oivaltaa, mitä on Jumalan armo ja varjelus ja kuinka se kantaa läpi elämän. * * * Palataanpa vielä alkuun ja niihin vaikeisiin kysymyksiin. Miksi minä varjelluin, mutta toverini ei? Toisinaan ihmisen näköala on liian kapea. Entäpä, jos meidän pitäisikin uskaltautua ajattelemaan, että myös kaatuneet toverit olivat ja ovat Jumalan hyvyyden suojassa? Rukoillessaan Isän varjelusta oppilailleen Jeesus valmistautui omaan kuolemaansa. Uhraamalla elämänsä hän murskasi kuoleman vallan. Pääsiäisaamuna hauta oli tyhjä. Jeesusta ei pidätellyt kukaan eikä mikään: ei hautakammion suuri kivi, ei enkeli eikä kuolema. Jesu uppståndelse innebär, att vi kan överlämna oss själva i Gudens beskydd, då när våra dagars antal kommer sitt slut. Jesu löfte står fast: ingen enda av oss behöver gå förlorad. Kristus är den som beskyddar i kraft av Guds namn. Detta är större än dödens makt. Evad vi lever eller dör, hör vi Kristus till. Jeesuksen ylösnousemus merkitsee sitä, että voimme jättää itsemme hyvän Jumalan suojelukseen silloinkin, kun päiviemme määrä on tulossa täyteen. Jeesuksen lupaus pitää: yhdenkään meistä ei tarvitse joutua hukkaan. Kristus suojelee Jumalan nimen voimalla. Se on suurempi kuin kuoleman valta. Elämmepä tai kuolemme, olemme Kristuksen omat. Sitä on Jumalan armo ja varjelus. Aamen.